Värianalyysin historiaa

Sir Isaac Newton (1642-1726) oli englantilainen fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä, alkemisti ja filosofi. Hän tutki valoa fysikaalisena ilmiönä ja käsitteli teorioissaan myös värejä. Newton kehitti ensimmäisen version väripyörästä vuonna 1666, joka sisälsi myös viitteitä musiikkiin.

Saksalainen Johann von Goethe (1749-1832) taas oli runoilija, kirjailija, humanisti, tutkija ja taidemaalari. Hän kehitti myös oman väriympyränsä, sekä julkaisi vuonna 1810 teoksen Värioppi (Zur Farbenlehre). Goethe kritisoi Newtonia ja ajatteli itse värejä nimenomaan havaittuina asioina. Hän kirjoitti väriympyrään myös värien sisältämiä tunnelmia sekä ominaisuuksia kuten ”kaunis, hyvä ja hyödyllinen”. Goethe koki, että värit voivat herättää ihmisissä tunteita ja viestiä eri asioita.

Itse värianalyysien taustalla ovat tieteen ja taidehistorian väriteoreetikot sekä taidemaalarit Albert H. Munsell (1858-1918) sekä Johannes Itten (1888-1967). Munsellin vaikutteet värianalyysimenetelmän takana voi tunnistaa värikylläisyyttä painottavista määritelmistä kuten kirkas, pehmeä tai syvä.  Ittenin vaikutteet taas näkyvät tummuusarvoja painottavista määritelmistä vaalea, tumma tai kontrastinen. Itten havainnoi myös kuinka hänen oppilaansa valitsivat vaistomaisesti omiin töihinsä sävyjä, jotka sointuivat heihin itseensä.

Värianalyysimenetelmiä ja menetelmien eri variaatioita on monia. Ne ovat yhdistelmiä erilaisista tieteenaloista sekä kehittäjiensä yksilöllisistä ja kulttuurillisista visuaalisista, esteettisistä näkemyksistä.